Terveiset Waynesvillesta! Saavuimme tänne iltapäivällä kaatosateen saattelemina. Sää on ollut tähän asti loistava, ei pilvenhattaraakaan ole taivaalla näkynyt. Kyselimmekin jo isänniltämme jossakin vaiheessa, onko Yhdysvalloissa lainkaan pilviä! Näyttää olevan, tänään vettä on tullut oikein taivaan täydeltä.
Aamulla käytiin Black Mountinissa ammatillisilla visiiteillä ja tuolloin aurinkokin jaksoi vielä paistaa. Päivällä oli vuorossa presentaatio Rotary-kokouksessa, joihin kuuluvassa perinteisessä arvonnassa voittolippu osui minulle. Valitettavasti en onnistunut vetämään korttipakasta oikeaa korttia ja reilun 400 dollarin potti jäi saamatta. Olin jo etukäteen päättänyt, että jos voitto tulee kotiin, lahjoitan sen paikallisten köyhien perheiden hyväksi takaisin Rotarien kassaan. Black Mountainin kaunista aluetta on koetellut viime aikoina työttömyys, joka näkyy alueella asuvien elintasossa. Onneksi mm. Rotarit tekevät paljon työtä esimerkiksi pienten koululaisten hyväksi.
Waynesville on kiva pikkukaupunki. Vietimme iltapäivän shoppaillen, ja laukut alkavat painaa jo uhkaavan paljon. Vaikka olenkin jo saanut paljon kiusoittelua suuren laukkuni sekä mukaan liittyneen Ikea-kassin painosta, olen ostostilastossa vasta kolmantena. Ilmo on turvallisessa johtoasemassa ja Sari hyvänä kakkosena!
Illalla syötiin hyvää ruokaa paikallisessa ravintolassa, jossa tapasin sattumalta myös paikallisen lehden henkilökuntaa. Heidän kanssaan juteltiinkin pitkät tovit sanomalehtien tilanteesta ja tulevaisuudesta.
Isäntäperheemme ovat jälleen kerran mahtavia. Tiedossa on loistopäiviä ennen viikonloppua ja district conferencea!
2 kommenttia:
Todella mukava lukea plogianne!
Meillä oleva GSE-ryhmä haettiin Helsingistä maanantaina ja ovat jo nyt läkähtyneet ohjelmasta. Vitsi, vitsi. Oikein kiva ryhmä tiedonhaluisia nuoria aikuisia. Ovat edukseen kotimaalleen.
Säät ovat olleet kamalat, lunta tulee päivittäin ja ilman lämpötila kiepuu 3 - 5 asteessa.
Luvassa on parempaa. Seppo
Kirsi kommentoi
Vahvistan Sepon viestiä huonosta säästä. Eilen aloitin tänne Itä-Suomeen saapuvan GSE-ryhmän blöogin seurannan. Hauska verrata teidän kokemuksianne blogin kautta.
Muuten teidän matkanne aikana on kaksi kertaa ollut paikallislehdessä juttu kevätauringossa kellivästä norpasta. Kuvat on otettu Savonlinnassa. Googlatkaa niin näette. Ehkä sekin on norppatiimin hengessä mukana.
Tsemppiä vielä jatkoon ja kovasti jo siirrytään täällä kotiin paluun odotukseen.
Kirsi Pokkinen
Lähetä kommentti